Otsikko: Luther
- 30 vuotinen sota (2)
Viestejä yhteensä: 77 Keskustelu aloitettu: 22.08.2007 21:56 Viimeisin viesti: 24.08.2007 11:55
tämmöinen
pikkuinen mies kun koettaa katsella uskonpuhdistuksen historiaa Euroopassa,
on hyvä kysyä millä oikeudella jälkikäteen tuomitaan tai kehutaan. Iltalehden
kolumnisti kutsui Kustaa II Aadolfia Hitleriksi.
Miten siis voin väittää, että hän oli Jumalan valittu ase, jonka kautta uskonpuhdistuksen asia pelastettiin? Lueteltiinhan edellisen palstan alussa ruotsalaisten tuhoamien kylien ja kaupunkien hurja lukumäärä. Kerron jatkossa myös "ruotsinjuomasta" ettei totuus jää sanomatta.
No, historian
tutkijat eivät tuollaisia tuomioita yritäkään antaa, se ei kuulu tieteeseen.
Mutta Nettiruukussa on iloinen vapaus kirjoittaa mielipiteitä, ja minusta asia on näin: siinä oli mies, jonka harteille Jeesus antoi evankelisen kirkon pelastamisen uhkaavalta täydelliseltä perikadolta. Tämän palstan tarina kertoo tarkemmin tätä hurjaa, veristä, raakaa ja niin pyhää historiaa Euroopan sydämessä. Tapahtumia, jotka ovat muokanneet syvällisesti monien kansojen vaiheita ja Läntisen kirkon olemusta. On hienoa, että suomalaisetkin ovat kuvassa mukana tärkeässä roolissa. (Joidenkin mielestä taas ei ollenkaan hienoa)
onko uskoa
ylipäätään aseellisesti puolustettava? mitä tekemistä on Jeesuksen
evankeliumilla ja sodalla.
suokaa anteeksi, mutta minusta tämä on naivi kysymys. Herra Sebaot tarkoittaa "sotajoukkojen Jumala". Raamattu on täynnä kertomuksia sodista, joissa Jumala on mukana. 30-vuotisessa sodassa ongelma on tietysti sama kuin monissa muissa, kumpikin osapuoli rukoilee Jumalalta voittoa ja vihollisen torjumista. Siksi historia juuri on niin mielenkiintoista ja tärkeää, se kertoo Jumalan suurista teoista kansakuntien vaiheissa. Pitkän ajan kuluttua pystymme ehkä hieman paremmin ymmärtämään, miksi toinen voitti ja toinen hävisi. Esimerkiksi miksi Brunswickin ulja Kristian tai Tanskan Kristian IV eivät kelvanneet protestantismin pelastajiksi. Tai miten vainottujen hugenottien ja heidän vainoajiensa sitten kävi. Minusta Raamattu kehottaa tähän, katsomaan isien ja äitien aikoja, muinaisia tapahtumia. kuinka suuri meidän Herramme on.
voimme nauraa
"koti, uskonto, isänmaa" sanoille ja lukea ne jonkun suomalaisen
puolueen ohjelmaksi.
mutta kyllä se niin on, että jos ei olisi suomi-konekivääri laulanut ja pistänyt kymmeniä ja satoja vastapuolen ihmisiä verisinä hankeen Talvisodassa, ei meillä olisi "kotia, uskontoa ja isänmaata". no, näinä helppoina rauhan päivinä tällaiset ajatukset taitavat olla kaukana tavallisen suomalaisen mielestä. Mutta 30-vuotisen sodan aikaan ne olivat hyvin lähellä, ja ennen kuin käymme Kustaan matkaan, katsellaan hieman tuon kauhistavan sodan ajan hengellistä elämää luterilaisten keskuudessa. Nuo kovat ajat ovat antaneet meille melkoisen hengellisen perinnön. Pyhä Henki oli siellä läsnä lohduttaen, johdattaen ja rohkaisten, niinkuin on täälläkin, Hän on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti.
Saksankielisen
maailman kuuluisin virsirunoilija, Paul Gerhardt, eli vuosina 1607-1676.
Hänen perheensä asui pienessä Gräfenhainichen kaupungissa Wittenbergin ja
Hallen välillä.
Kun 30-vuotinen sota syttyi, Gerhard oli yksitoistavuotias. Hänen ensimmäiset virtensä julkaistiin Johann Crügerin kokoelmassa "Geistliche Kirchenmelodie" nvuonna 1649, vuosi sodan loppumisen jälkeen. Voit turvallisesti olla samaa mieltä kanssani, kun sanon, että Paul Gerhardt oli nähnyt, millainen on syntiin langennut ihminen.
Gerhardtin
runot huokuvat siis 30-vuotisen sodan kokeneen kristityn hengellisyyttä.
Ne kertovat, millainen oli ilmapiiri saksalaisissa kodeissa, kun julmat katoliset tai protestanttiset palkkasoturit riehuivat humalapäissään kadulla ja tunkeuivat ovista sisään vaatien rahaa, ruokaa, viinaa ja naisia. Äidit ja tyttäret, sisaret kelpasivat kaikki, rumat ja kauniit. Ilmapiiri on häkellyttävän luottava ja Jumalaa ylistävä, Kristus keskeinen.
Tämä virsi on
vuodelta 1647, heti sodan päättymisen jälkeen
1. Älä sure, sielu parka, niin kuin Herra hylkäisi. Turvaa sanaan, sydän arka, pois jo laske kuormasi. Vaikka olet syntinen, Jumala on armoinen. Itse hankit kadotuksen, Herra tuotti pelastuksen. 2. Kuolemaa ei kurjimmankaan Herra tahdo milloinkaan. Hän ei hylkää vihassaankaan langenneita luotujaan. Herra katsoo riemuiten, kuinka kääntyy syntinen, luopuu täällä vääryydestään, etsii Herraa sydämestään. 3. Niin kuin armas isä lastaan sinua hän rakastaa, rientää kaukaa juosten vastaan armahtaakseen tuhlaajaa. Kurjuuttasi säälii hän, antaa uuden elämän, ei hän tahdo kuolemaasi, luota, sielu, Jumalaasi.
4.
Lammastaan ei paimen parhain etsi sillä huolella, jolla Herra myöhään, varhain hoivaa ihmislapsia. Ilon itkuun heltyisit, jos sen oikein tuntisit, kuinka Herra kärsii meitä synnin teille eksyneitä. 5. Riemulaulu enkeleiden halki taivaan kajahtaa, orjuudesta harhateiden syntinen kun nousta saa. Isä kutsuu lapsiaan juhlariemuun ihanaan, synnit meren pohjaan heittää, armollansa kaiken peittää. 6. Ei niin vuorta korkeata, pohjatonta syvyyttä, sadetta niin siunaavata, paistetta niin lämmintä, että Herran armoa voisi niihin verrata. Syntisi on suuri aivan, suurempi on armo taivaan.
7.
Rohkaistu siis, sielu parka, joka näännyt murheeseen, pelko heitä, sydän arka, katso Herraan Jeesukseen. Syntiesi suuruutta et voi armoon verrata. Katso Herran laupeutta, ääretöntä rakkautta. 8. Tuhat kertaa suuremmaksi maa jos luotu olisi ja sen synti painavaksi kuormaksesi kaatuisi, eipä Herra armoaan kieltää voisi silloinkaan. Rakkaus kuin liekki hohtaa, lapsensa kun Isä kohtaa. 9. Armon oven, Jumalani, anna olla avoinna, että aina tuskassani sinut saisin tuntea. Levätä suo sinussa, työsi täytä minussa. Pyhän Hengen anna hoitaa, ettei synnin valta voita.
MikkoL:
Paul Gerhardt 1647. Ruots. Petrus Brask 1690. Suom. virsikirjaan 1701. Uud. komitea 1937.
kun veisaat
virren 269 "Älä sure, sielu parka" ja muistat sen hirvittävän
maailman, josta virsi tulee, se nousee sinne jonnekin Bohnhoefferin
keskistysleiri-virren tasolle.
Tämä virsi on aivan käsittämätön todistus Kristuksen voimasta juuri silloin, kun synnin valta on suurimmillaan ja perkele näyttää riehuvan aivan vapaasti valehdellen ja murhaten. Gerhardtin virsi nousee läheisestä kokemuksesta Jeesuksen läsnäolosta sodan kauhujen keskellä. Kun sitä veisaat, kuulet ehkä hiljaa myös enkelten laulua kanssasi korkeuksista.
MikkoL:
huomaa kuinka se on samalla kauttaaltaan raamatullinen, lukuisat eri kohdat näkyvät
sen sanoissa.
Ja jos ei tuo
vielä vakuuta, kuinkas tämä?
vuonna 1653 Gerhardt kirjoitti "Herralle tiesi anna". Tämä kaveri ei kirjoita tyhjää teoriaa, onttojen tynnyrien kolinaa, vaan Gerhardt on tulessa koeteltu. Sellaisessa, johon ei kenenkään toivoisi joutuvan. Lohdullinen ja luottavainen sisältö perustuu 30-vuotisen sodan kokemuksiin. Virsi perustuu psalmin 37 jakeeseen viisi ja on eräs Saksan kirkon suosituimpia ja rakstetuimpia virsiä. Se kannattaa opetella ulkoa pahan päivän varalle.
1.
Herralle tiesi anna, hän taivaat johdattaa, ja hänen viittaustaan maailmat noudattaa. Hän meren kuohut tyyntää ja myrskyt raivoisat. Kun hänen tietään kuljet, turvassa vaellat. 2. Herraasi luota aina, hän johtaa parhaiten niin menestyksen päivät kuin päivät murheitten. Ei itku, huoli auta, odota Jumalaa. Myös ristin antaessaan hän siunaa, rakastaa.
.
Herrasi tietää kaikki, neuvonsa parhain on, on viisas toimissansa, voimassaan rajaton. Uskollisesti täyttää hän lupauksensa. Hän merten kuilut kuivaa, jos niin on tahtonsa. 4. Ja vaikka vastaan ryntäis myös vallat helvetin, hän armopäätöksensä vie voittoon kuitenkin. Kun Herra armollansa sinua hoitaa saa, hän pyhäin joukkoon viimein taivaaseen johdattaa.
MikkoL: Paul
Gerhardt 1653. Suom. Sionin Kannel 1892, komitea 1937. Virsikirjaan
1938.
30-vuotisen
sodan vaiheet opettavat meille, että sellainen hyssytelty pehmo-jumala ei ole
Raamatun Jumala.
se on ihmisten itse keksimä taskujumala, joka voi tuntua täysin käsittämättömältä, kun nokkakolari iskee. Missä on se rakastava Isä, johon on tuuditettu ilman raikasta Jumalan Sanan, Israelin kansan historian ja kirkkohistorian ja maailmanhistorian todistusta? Meidän Jumalamme on kuluttavainen tuli, sanoo Heprealaiskirje. "Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin" Hep 10:31. Gerhardtin virren kaltainen sydämellien luottamus tähän oikeaan Ramatun Jumalaan ei synny ihmisen omasta voimasta eikä yrityksestä. Se syntyy Jumalan Sanasta ja kasvaa elämänkokemuksen ja erilaisten vaiheiden kautta. Jumala sallii joskus sodankin ravistelemaan meitä tämän maailman rakkaudesta miettimään, mitä on iankaikkisuus.
vielä sellainen
ajatus Suomen lehtiä lukiessa, että ehkä tämän aamupäivän (20.8.2007) pimeys
ja mahtavasti jyrisevä ukkonen antoivat pääkaupunkiseudulla jollekin
mielikuvan, millaista se sitten taas on, kun sota syttyy.
Herra kansaamme sodalta varjelkoon.
Gustav Adolf
den store on ainoa Ruotsin kuninkaista, jolla on tuo "Suuri" nimessään.
Maailmalla hänet tunnettiin 30-vuotisen sodan aikaan latinalaisella nimellä Gustavus Adolfus Magnus. Kustaa II Adolf (tai Aadolf) syntyi Ruotsia pitkään hallinneeseen Vasa sukuun; hänen isänsä oli Kaarle IX ja isoisänsä Gustav Vasa (Kustaa Vaasa). Gustav syntyi Tukholmassa joulukuun 9. päivänä 1594 ja kuoli 30-vuotisessa sodassa 6.11. 1632. Gustav Adolfin kuolinpäivä, marraskuun 6, on Ruotsissa valtiollinen juhlapäivä, jolloin sinikeltaiset liput liehuvat saloissa. Suomen sinivalkoiset liput liehuvat 6.11. "ruotsalaisuuden päivän" kunniaksi.
Kristina
Holstein-Gottorp (1573-1625) oli Kaarle IX toinen vaimo. Hänen sukujuurensa
ovat Hessenissä.
Pyhän roomalaisen keisarikunnan sukua oli myös Kaarle IX ensimmäinen vaimo, Anna Marie Palatinate-Kleeburg (1561–1589). Ruotsin kuninkaalliset ja aateliset olivat siis myös monet perhesitein yhteyksissä Saksan protestanttisiin alueisiin, joissa 30-vuotinen sota riehui.
Kustaa II
Adolfilla oli seuraavat sisar- ja velipuolet nuorena kuolleelta Anna
Marielta:
Margareta Elisabeth (1580–1585) Elisabeth Sabina (1582–1585) Ludiwg (1583–1583) Katariina (1584–1638) Kustaa (1587–1587) Maria (1588–1589) Myös marsalkka Carl Carlsson Gyllenhielm (1574–1650) on hänen velipuolensa. Hänen äitinsä oli Kaarle IX rakastajatar Karin Nilsdotter. Kustaa II Aadolfin omat sisaret ja veli olivat Kristiinan lapset: Kristiina(1593–1594) Maria Elisabeth (1596–1618) Kaarlo Filip (1601–1622)
Kustaa Adolfin
vuonna 1620 vihitty vaimo oli Maria Eleonora Brandenburgilainen (1599 –
1655).
Maria Eleanora oli Brandenburgin vaaliruhtinas Johan Sigismundin ja Preussin herttuatar Annan tytär. Nämä perhesuhteet olivat poliittisesti merkittäviä, sillä olihan juuri tuo alue eräs 30-vuotisen sodan pahimmin vaurioittamia, sanotaan että miltei puolet sen väestöstä sai surmansa sotaan ja sen aiheuttamiin sairauksiin. Kustaa Aadolf valitsi Preussissa sijaitsevan Elbingin päämajakseen sodan aikana.
Hän oli vain 16
vuotias kun hänen isänsä, Ruotsin kuningas Kaarle IX kuoli. Kruunajaiset
olivat vuonna 1611.
Ruotsi-Suomen hallintoa hoiti aluksi kreivi Axel Oxenstierna (1583-1654), mutta Kustaa Adolf otti pian täyden vallan itselleen. Oxenstiernasta tehtiin kansleri (1612-1654) ja hän lienee monien Ruotsin valtion hallintoa koskevien uudistusten takana. Kustaa II Adolfia pidetään modernin Ruotsin perustajana. Tämä kunnianimi on yhtä aiheellinen kuin hänen aikalisensa, kardinaali Richelieun kutsuminen modernin Ranskan perustajaksi. Tärkeitä kansallisvaltion perusteita oltiin laskemassa Eurooppaan 1600-luvun alkupuoliskolla.
Aluksi Kustaa
joutui hoitamaan isänsä Kaarle IX aiheuttamia sotkuja. Ruotsi oli
laajentumassa ja nuoren kuninkaan aikana se otti suunnan, jonka seurauksena
siitä tuli Euroopan todellista suurvaltaa.
Isän perintönä nuorella kuninkaalla oli vaikeuksia molempien rajanaapureidensa Tanska-Norjan ja Venäjän kanssa. Hieman kauempana huolta aiheuttivat Puola ja Pyhä roomalainen keisarikunta. Tanskan Kristian IV varmaan ajatteli, että Kaarle IX kuoltua on sopiva aika hieman pureksia Ruotsia. Kalmarin sota alkoi yllättäen vuonna 1611, Kustaan kruunajaisvuonna, pitkän 40 vuotta kestäneen rauhan jälkeen. Tanskalaiset joukot ottivat Kalmarin ja Alvsborgin rajalinnat toivoen helppoa reissua. Taas väärin laskettu Kristian IV. Kustaa II Aadolf on nimittäin eräs maailmanhistorian lahjakkaimpiin sotilaisiin luettu henkilö, jota esimerkiksi Napoleon Bonaparte suuresti ihaili. Modernin sodankäynnin isä. Tanskalaiset saavat olla tyytyväisiä, että pääsivät pinteestä niin helpolla Knaerodin sopimuksessa 1613 tammikuussa.
Vuonna 1617
Venäjä suostui Stolbovan rauhaan Kustaan kanssa, jossa mm. itä-Karjalan ja
Inkerinmaan asioista päätettiin... taas kerran.
Koko Eesti siirtyi Stolbovan rauhassa Venäjältä Ruotsin valtaan. Kesäkuun 30. 1632 Kustaa Adolf perusti Tarton yliopiston, jolla on tunnetusti ollut suuri merkitys tuon kansan vaiheissa myös KGB:n aikana. Siellä koulutetaan tänään myös tuntemaan Raamattua ja luterilaisen kirkon historiaa ja lain ja evankeliumin oppia. Siis siunattu lahja Kustaalta virolaisille. Ruotsin suurimpia kaupunkeja olivat nyt Tukholman ohella Latvian Riga ja Eestin Tallinna. 1621 Kustaa Adolf perusti hankalan Tanskan suuntaan Göteborgin kaupungin, joka on nykyään Ruotsin toiseksi suurin yli 800.000 asukkaan suurkaupunki.
Että tällainen
vaasalainen oli noussut Tukholman kuninkaanlinnan valtaistuimelle.
Tilly ja Wallenstein eivät aavistaneet, että Pohjolan Lumikuningas tulisi murskaamaan heidät molemmat ja palauttamaan evankelisen kirkon takiasin suojattuun asemaan keisarikunnassa. Josta nuo kirkot eivät enää koskaan joutuisi lähtemään. Tilly ei rauhaansa tiennyt, että hän tulisi saamaan surmansa Lumikuninkaan otteessa. Kustaa II Aadolf ei tiennyt, että hän menisi itse sankarikuolemaan Euroopan protestanttien asiaa ajaessaan. Joskus on hyvä, että emme ihan kaikkea tulevaisuudestamme tiedä. Jumala on sen asian meidän puolestamme näin katsonut.
MAGDEBURGIN
VERILÖYLY
Katselen henkilökohtaisesti kenraali Tillyn elämän loppuvaiheita erityisesti Magdeburgin kaupungin hirvittävän massamurhan näkökulmasta. Useimmat tuon ajan sotilasjohtajat joutuisivat nykyaikana sotaoikeuteen siviileihin kohdistuvien rikosten takia. Varmaan Kustaakin. Ajat olivat raakoja ja veri vuosi virtanaan, mutta silti tämä on jotenkin erityisen rankka vaihe 30-vuotisessa sodassa. Uskallan jopa väittää, että tuo hirveä tapahtuma koitui Tillyn kohtaloksi Jumalan vanhurskaiden silmien edessä siinä missä Lorrainen ryöstely ratkaisi jo varhain taivaassa Brunswickin Kristianin kohtalon. (Saat vapaasti olla eri mieltä.)
MikkoL:
monet historioitsijat puolustelevat Tillyä ja sanovat, että asiat
riistäytyivät käsistä.
Minä olen eri mieltä, Tilly olisi voinut, mutta ei tehnyt. Siitä raskas syytökseni häntä vastaan.
Elben varrella
sijaitseva Magdeburg on Saksi-Anhaltin tärkeimpiä keskuksia. 30-vuotisen
sodan aikaan se oli protestanttien päätukikohtia. Kuten muistamme, 1631
Tillyn katolinen liiga oli jo lähes täysin vallassa koko keisarikunnassa eikä
protestanteilla ollut omaa armeijaa.
Tilly ei paljon piitannut ruotsalaisista Tanskan nöyryyttämisensä jälkeen, ruotsalaiset puotsalaiset, kuka heistä välittää. Paha virhe. Iloisempana aloituksena kertomukselle muistat ehkä koulusta kuvan, miten kuusitoista hevosta ei kyennyt vetämään erilleen Magdeburgin metallikupoleita, jotka Otto von Guericke asetti siellä vastakkain 1654. Otto hioi kupujen reunat aivan tiiviiksi ja pumppasi sisältä ilman pois. Alettiin ymmärtää vähitellen, mitä on ilmanpaine. Vähitellen.
Vanha
keskiaikainen arkkihiippakunnan pääkaupunki Magdeburg tuli varhain
luterilaisuuden piiriin. Se oli esimerkiksi mukana Schmalkaldenin liitossa ja
oli ensimmäinen kaupunki, jossa Lutherin teoksia painettiin kirjapainossa.
Kaupungin protestanttiset hallitsijat olivat voimakkaasti katolisen kirkon arvostelijoita, ja kutsuivat paavia anti-Kristukseksi. Näistä ja muista Lutheriin liittyvistä syistä ehkä johtui perkeleen viha tätä suurta ja varakasta kaupunkia vastaan. Magdeburgin vuonna 937 rakennettu katedraali on muuten itäisen Saksan korkein kirkko, huikeat 104 metriä.
Kustaa II Adolf
oli jättänyt sotajoukkonsa Mecklenburgiin ja oli itse Berliinissä etsimässä
taistelulleen protestanttien tukijoita.
Yllättäen myös Ranskan verinen kardinaali Richelieu päätti tukea Pohjolan kuningasta taloudellisesti. Magdeburgin komea kaupunki oli luvannut taloudellisesti tukea Kustaa Adolfin armeijaa. Tilly päätti nyt näyttää, misä kaappi seisoo, ja lähti piirittämään Magdeburgia, joka oli luvannut apunsa keisarikunnan viholliselle. Piiritys alkoi maaliskuun 31, 1631 Pappenheimin kreivi Gottfried Heinrichin johdolla (1594-1632). Huomaa kreivi Pappenheimin kuolinvuosi. Tuhannen taalan kysymys piiritetyssä kaupungissa oli, milloin Kustaa Adolf tulee avuksi. "Kehrää kehrää tyttönen, huomenna saat sinä sulhasen. Tyttö kehräs kehräs vaan, mut sulhoa ei tullutkaan" Kustaa ei koskaan tullut avuksi. Siinä eivät edes ruotsalaisten historioitsijoiden suopeat selittelyt auta. Kustaa ei tullut.
Mietitään
vähän, mistä oli kysymys. Magdeburg on vanha keskiaikainen kaupunki, jota
ympäröi vahvat muurit. Sen näkymää hallitsee kauas näkyvä valtava katedraali.
Mielikuvituksen silmin voimme katsella sen 30.000 asukkaan elämää 1600-luvun alkupuolella. Näemme Elbe-joen rantamilla lähes kokonaan puusta rakennetun kaupungin, kirkkoja, kaupungintalon, toreja, markkinapaikkoja, johon maaseudulta tullaan myymään pellon anteja. Kapeita mukulakivikatuja, joiden reunoilla pieniä myymälöitä, leipomoita, erilaisten kiltojen merkkejä. Mutta kaiken tuon meluisan, kiireisen, vilkkaan menon ja tomun läpi näemme ihmisten kasvoja, äitiään kädestä pitävän lettipäisen lapsen, rakastuneen nuoren parin, tuimailmeisen luterilaisen papin kauhtanoineen, sotilaita maleksimassa, työhön meneviä ja sieltä tulevia ihmisiä. Ihmisiä, sellaisia kuin sinä ja minä.
Monenlaiset
hajut tulevat vastaan, leipomon herkullisia lämpimiä tuoksuja ja katujen
saastan lemua. Tämänkin vanhan kaupungin saniteettijärjestelmät ovat
puutteellisia.
Raikasta vettä on joessa, kaivoissa ja lähteissä, vesijohtojakin jonkin verran. Asuintalot ovat yksi tai kaksikerroksisia puutaloja, jokunen korkeampikin nojaa toiseen katua varjostaen. Huoneet ovat nykyajan ihmisen kannalta pienet ja ahtaat. Ikkunat pieniä ja lasia kyllä on, mutta ei vielä kovin yleisesti. Talvella lämmintä saadaan kotiin leivinuunista tai avoimesta takasta. Polttopuuta on seudulla yllin kyllin. Hevoset kapsuttelevat vähän joka suuntaan kolisevia rattaita vetäen, jättäen ajan mittaan paljon lantaa kaduille, joissa se painuu kivien väliin. Jotain tuollaista, Magdeburg marraskuun alussa 1630, kun keisari Frederik II:n katolisista koostuva armeija marssi sitä kohti kenraali Tillyn johdolla.
Itse Johann
Christoph Friedrich von Schiller on kirjoittanut 30-vuotisen sodan historian
ja kertoo siinä yksityiskohtaisesti Magdeburgin kaupungin piirityksestä ja
tuhosta.
Schillerin lähteenä on kaupungin pormestarin, Otto von Güricken, silminnäkijäkuvaus tapahtumista toukokuun 20, 1631, jonka suomennan tänne Nettiruukkuun. Vahvasti linnoitetun kaupungin piiritystä von Pappenheimin johdolla kesti siis marraskuusta 1630 toukokuun 20, 1631. Sitten tuli loppu.
Piirittäjien
tykkituli ei tehonnut vankkoihin valleihin, joten Pappenheim päätti lähteä
suoraan hyökkäykseen muureja vastaan. Hyökkäys onnistui ja keisarin armeija
pääsi sisälle Magdeburgiin toukokuussa 1631.
Güricken kertoo kohtalokkaista tapahtumista puolustuksen lopulta murruttua. "Pappenheim kokosi joukkoja Uuden kaupungin valleilta ja toi heidät kaupungin kaduille. von Falkenberg ammuttiin ja tulia sytytettiin moniin kortteleihin. Kaikki oli menetetty, enempi puolustautuminen hyödytöntä.
Jotkut sotilaat
ja siviilit yrittivät siitä huolimatta tehdä vielä vastarintaa siellä täällä,
mutta imperiumin joukkoja virtasi sisään avuksi, myös ratsujoukkoja, ja
lopulta he saivat Krockenthor- portin auki päästäen imperiumin armeijan ja
katolisen liigan joukot sisään - unkarilaisia, kroateja, puolalaisia,
wallolaisia, italialaisia, espanjalaisia, ranskalaisia, etelä ja pohjois
saksalaisia.
(ML huomaa tässä tuon ajan palkkasoturiarmeijan monikansallinen koostumus)
Ja näin
kaupunki ja kaikkine asukkaineen joutui vihollisen käsiin, joiden viha ja
raakuus johtui osittain vihasta Augsburgin tunnustajia kohtaan, osittain he
olivat katkeria ketjulaukauksesta, joka oli ammuttu rampeilta sekä niistä
ivahuudoista ja loukkauksista, joita magdeburgilaiset olivat heille muureilta
huudelleet.
Sitten ei ollut mitään muuta kuin hakkaamista, polttamista, ryöstelyä, kidutusta ja murhaa. Viholliset etsivät kiihkeästi itselleen sotasaalista. Kun ryöstöjoukko tunkeutui taloon, jos omistajalla oli jotain, hän saattoi sillä ostaa itselleen ja perheelleen turvaa - kunnes seuraava ryöstäjä tulisi. Kun ei ollut enään mitään jäljellä, alkoivat todelliset huolet.
Sitten,
iskujen, ampumisen, pistämisen tai hirttämisen uhkaukset saivat ihmisparat
sellaiseen pelkoon, että he olisivat tuoneet mitä tahansa vaikka se olisi
kaivettuna maahan tai pistetty tuhanteen linnaan talteen.
Ja näin kaupunki, joka oli ollut kuin kaunis prinsessa, oli tämän kiihkon edessä syvimmässä ahdingossa ja liekkien vallassa. Tuhannet viattomat miehet, naiset ja lapset olivat kauheiden huutojen ja kirkumisen keskelllä kun heitä kidutettiin ja surmattiin niin hirveillä ja häpeällisillä tavoilla, ettei sitä mitkään sanat riitä kertomaan eivätkä kyynelet riitä itkemään.
Yhdessä
ainoassa päivässä tämä jalo ja kuuluisa kaupunki, koko maan ylpeys, tuhoutui
tuleen ja savuun. Henkiin jääneet kaupunkilaiset otettiin vaimoineen ja
lapsineen vangeiksi ja vihollinen vei heidät pois niin kovan huudon ja
valituksen saattamina, että se kuultiin kauas.
Tuuli lennätti kaupungista hiiliä ja tuhkaa Wanzlebeniin, Egelniin ja vieläkin kauemmas. Kaiken tämän lisäksi rahalla mittaamattomia määriä korvaamattomia huonekaluja, kaikenlaista irtaimistoa, kirjoja, käsikirjoituksia, tauluja, muistoesineitä poltettiin tai sotilaat veivät ne sotasaaliina. Mitä hienoimmat vaatteet, kaavut, silkkiasut, kulta ja hopeanauhat, liinakankaat olivat kärrykaupalla myynnissä Magdeburgin arkkihiippakunnassa ja Anhaltissa ja Brunswickissä. Kultaketuja, sormuksia, jalokiviä ja kaikenlaisia kulta ja hopeaesinietä voitiin ostaa kymmenesosalla niiden arvosta.
Noin siis
pormestari kertoo Magdeburgin tuhosta.
Katedraaliin liittyy seuraava kertomus. Noin neljätuhatta ihmistä etsiytyi tuon hyvin suuren vanhan kirkon sisään turvapaikkaa etsien. Kirkon pappi Reinhard Bakes rukoili polvillaan Johan Tzerclaes, Tillyn kreivin edessä, että tämä säästäisi nämä ihmiset. Tilly päätti että kirkkoa ei hävitetty, vaan se otettaisiin katoliseen käyttöön. Mutta kun Tilly joukkoineen lähti tuhotusta kaupungista, kirkko ryöstettiin typötyhjäksi ja sen lasimaalauksin koristetut ikkunat ammuttiin hajalle.
Magdeburgin
kaupunki poltettiin maan tasalle.
Sen 30.000 asukkaasta vain noin 5.000 selvisi hengissä. Surmattujen ruumiita, monet niistä pahoin palaneita, kannettiin kahden viikon ajan Elbe-joen vietäväksi. 30-vuotisen sodan kauhujenkin keskellä Magdeburgin kaupunkin massamurha herätti laajalti arvostelua myös Euroopan muissa valtioissa. Tillyn ja Pappenheimin kannalta hävittäminen ei ehkä ollut hyvä sen tähden, että he menettivät armeijalle tärkeän huoltopisteen. Tähän usein vedotaan, kun halutaan puolustaa Tillyä ja selitetään, että palkkasoturit riehaantuivat eikä kukaan heitä voinut hallita.
MikkoL:
30-vuotisen sodan lopulla Magdeburgissa oli 400 asukasta.
Epäilen
voimatta sitä koskaan todistaa, että taisteleva katolinen Tilly oli hyvin
tietoinen Magdeburgin maineesta protestanttien keskuksena. Paavin kutsuminen
anti-kristukseksi oli hänelle, syvästi uskonnolliselle miehelle, pahimman
laatuista rienausta.
Ehkä hän ei antanut määräystä, mutta ajatteli sitten "palaa? no antaa palaa" Kustaa II Adolfille Magdeburg oli kuin Tillyn käsineen isku vasten naamaa, tämä kaupunki lupasi ruotsalaisille tukea ja näin sille tehtiin. Ihmeteltiin myös, miksei hän pyynnöstä huolimatta ollut tullut kaupungin avuksi sitä pelastamaan.
Kun MikkoL:n tekstejä
lukee (erityisesti 22.8. ilta), niin mieleeni tulee Room.12:4-8
"Niin kuin meillä jokaisella on yksi ruumis ja siinä monta jäsentä, joilla on eri tehtävänsä, samoin me kaikki olemme Kristuksessa yksi ruumis mutta olemme kukin toistemme jäseniä. Meillä on saamamme armon mukaan erilaisia armolahjoja. Se, jolla on profetoimisen lahja, käyttäköön sitä sen mukaan kuin hänellä on uskoa. Palvelustehtävän saanut palvelkoon, opetustehtävän saanut opettakoon, rohkaisemisen lahjan saanut rohkaiskoon. Joka antaa omastaan, antakoon pyyteettömästi; joka johtaa, johtakoon tarmokkaasti; joka auttaa köyhiä, auttakoon iloisin mielin." Kiitos Isä, että olet runsaskätisesti jakanut rohkaisemisen lahjaa! Kiitos, että me arat ja rohkeat saamme olla saman Kristus-ruumiin jäseniä!
kiitos Herralle näistä sanoistasi, Viola
Tillyn kreivi
ratsasti komealla hevosellaan pois. Takana oli nyt hiljainen, vielä kytevä ja
savuava Magdeburg. Elbessä uiskenteli tuhansien ihmisten ruumiita.
Saksan kieleen tuli tästä tapahtumasta ilmaus "magdeburgisointi", kun haluttiin sanoa jonkun asian täydellisestä hävittämisestä. Mitä lie Tilly ajatellut. Tuskin hän tiesi, että oli nyt merkitty mies. Herra tuli taivaasta alas katsomaan, mistä Sodoman ja Gomorran huuto oikein johtuu. Synnin tuottamasta kärsimyksestä kaiketi. Magdeburgin kallioita särkevä kuolinhuuto, joka kuultiin kilometrien päähän, oli yltänyt taivaaseen. Tillyn päivät oli laskettu ja hän oli pian oleva kuoleman oma.
Me ihmiset
olemme Luojallemme vastuussa ratkaisuistamme, joita tietyissä tilanteissa
teemme. Niiden kautta meitä koetellaan, noissa tilanteissa me teoillamme
näytämme, millaisista aineista rakennuksemme on tehty ja mitä usko meissä on
saanut vaikuttaa.
Tillyn ratkaisu oli valloittaa tuo protestanttien suurin kaupunki ja antaa palkkasotureidensa tuhota ja raiskata se maantasalle. Siinä hän näytti, miten hän oli sisäisesti paatunut ja kovettunut ajaessaan Katolisen liigan asiaa sotaväen voimalla. Aivan varmasti monet muut protestanttien kaupungit, jotka uskaltaisivat nousta katolista keisari Frederik II vastaan ymmärsivät, että tämä olisi heidänkin kohtalonsa jos kerran Magdeburgille kävi noin. Näytti selvältä, että evankelisen kirkon ja protestanttisen liikkeen tulevaisuus pyhän roomalaisen keisarikunnan alueilla oli sinetöity. Tilly oli voittanut käytännössä jokaisen taistelun, johon oli lähtenyt protestantteja vastaan (Wiesloch on poikkeus).
RUOTSIN ARMEIJA
Olemme nähneet, että 1600-luvun alkupuolella espanjalainen tercio muodostelma oli käytännössä voittamaton. Se käsitti siis suuren määrän hyvin koulutettuja peitsimiehiä, jotka olivat asettuneet neliömäiseen useita rivejä syvään muodostelmaan. Heidän lisäkseen terciossa oli musketöörejä, myöskin useassa rivissä, jotka latasivat ja ampuivat aseensa tarkassa tahdissa ja järjestyksessä. Kasarmeissaan he harjoittelivat tuota, kunnes osasivat tehdä sen silmät kiinni ja ajattelematta. Tilly oli oppinut käyttämään tercio muodostelmia tehokkaasti, ja näimme esimerkiksi Fleuerusin taistelussa, miten se tehokkaasti pysäytti Kristianin ratsukomppanioiden hurjat hyökkäykset.
Kustaa II Adolf
oli tästä kaikesta hyvin tietoinen. Hän tutki tercio taisteluja kokeneen ja
kekseliään sotilaan silmin ja päätti kehittää Ruotsin armeijalle kyvyn
selvitä espanjalaisesta muodostelmasta.
Hän havaitsi, että tercion heikkous on sen jäykkyys. Se on kyllä tavattoman luja ja pystyy ottamaan suoran hyökkäyksen vastaan kuin kallio. Mutta jos tercio pitäisi kääntää, satojen sotilaiden kantamat neljä viisi metriä pitkät peitset tekevät sen hyvin vaikeaksi ja hitaaksi. Kuningas pani myös merkille, että muskettien tulivoima on riippuvainen latauksen ja ampumisen tahdista. Kun päälle tulee täyttä laukkaa vahvasti aseistettu hurjasti huutava mies iso miekka kädessä (raskaan ratsuväen hyökkäys), suojattomana seisovalle, ruutia ja luotia hermostuneesti räpeltävälle musketöörille voi niinsanotusti tulla kusi housuun.
Kustaa II
Aadolf löysi näihin kahteen ongelmaan vastauksen.
Kömpelön tercion sijasta hän koulutti sotilaat linjamaisiin, nopeasti liikkuviin muodostelmiin, joilla ei monien rivien syvyyttä. Musketöörit joutuivat nyt kasarmeissa hurjaan sulkeiskoulutukseen, jossa sotilaiden tuli komentojen mukaan täsmälleen käsitellä asettaan. Nykyajan "olalle vie" harjoittelu on kuin muistoja tuosta, mutta hyvin yksinkertaista verrattuna musketin käsittelyyn. Tiukan harjoittelun tuloksena ruotsalainen musketööri ampui keskimäärin kolme kertaa nopeammin kuin keski-eurooppalainen muskettimies. Kolme riviä pystyi käytännössä pitämään yllä jatkuvaa muskettitulta, jolla oli lähietäisyydeltä tuhoisa vaikutus hyökkääjien riveihin.
Shakissa on
erilaisia pelityylejä, Tilly ja Wallenstein edustivat aikansa puolustukseen
keskittyvää tyyliä Steinitzin pelien tapaan.
Kustaa II Aadolf sen sijaan keskittyi aktiiviseen hyökkäykseen kuin Capablanka konsanaan. Ruotsalaiset eivät odotelleet vihollisen hyökkäystä valmiina lyömään sen ja sitten itse hyökkäämään. Sotahistorioitsijat pitävät Kustaata modernin sodankäynnin luojana. Hänen armeijansa voima oli lopulta kaikkein eri aselajien käyttöä yhdessä rohkealla ja kekeseliäällä tavalla. Kuuluisa sotahistorioitsija Carl von Clausewitz piti Kustaa II Aadolfia suuressa arvossa maailman huippujen joukossa. Esimerkiksi Napoleon Bonaparte ihaili Lumikuningasta ja tutki tarkkaan hänen taistelujaan.
HAKKAPELIITAT
Ruotsin armeijaan kuului kevyttä ratsujoukkoa, jonka miehet tulivat Suomesta etupäässä Uudenmaan ja Hämeen alueilta. Lainaan tähän suomalaisen wikipedian hyvää tekstiä: "Suomalaiset hakkapeliitat eivät eronneet muusta ruotsalaisratsuväestä taistelutaktiikaltaan, vaan kaikki yksiköt toimivat samalla tavalla. Taktiikkana oli, että ensin linjaan sijoitettu, yleensä palkkasotilaista koottu jalkaväki aloitti tulen. Linjana joukot pystyivät ampumaan huomattavasti suuremmalla tulivoimalla kuin vihollisen neliömäiseen muodostelmaan sijoitettu jalkaväki. Tykistö yhtyi tuleen kevyemmillä eli nopeammin ampuvilla yksiköillään. Tulivoima mursi tehokkaasti vihollisen neliömuodostelmat, joita kutsuttiin espanjalaisten mukaan tercioksi. Neliömuodostelman hajotessa heikkeni yleensä myös joukkojen taistelumoraali ja kyky torjua ratsuväen rynnäkkö."
Tällöin Ruotsin
ratsuväki mursi heikentyneen vihollisen raivokkaalla rynnäköllä, jossa
hevostakin käytettiin aseena. Useissa tilanteissa hakkapeliitat pyrkivät heti
alussa vihollisen ratsuväen kanssa lähitaistelukontaktiin. Ratsumiehet
rynnäköivät tiiviinä kiilamuodostelmana, viereisen miehen polvi painettuna
naapurin polvitaipeeseen. Lähietäisyydeltä, alle kymmenen metrin matkalta
ammuttu pistoolien yhteislaukaus aiheutti viholliselle jopa jalkaväen
muskettitulta pahemmat tappiot, ja oli paljon tehokkaampaa tulenkäyttöä kuin
karakolointi. Hakkapeliittojen rynnäkkö oli musertava ja se usein käänsi
taistelun kulun.
Hakkapeliitat
osoittautuivat myös kykeneviksi taistelemaan raskaammin varustettuja
keisarillisia kyrassieereja vastaan. Tämä vaikutti myös hakkapeliittojen
maineen kasvuun yliluonnollisena joukkona, kun raskaasti haarniskoitu
keisarillinen ratsuväki pakeni pienillä hevosilla taisteluun ratsastavia, haarniskoimattomia
hakkapeliittoja. Myös suomalaisten joukkojen poikkeuksellinen tapa taistella
lähes hiljaa, ilman jatkuvaa huutamista oli sen aikaisista sotilaista
pelottavaa.
Hakkapeliitat olivat ensimmäinen joukkotyyppi, joka käytti suomenhevosta taistelussa. Suomenhevosessa yhdistyvät kylmä- ja lämminverihevosten hyvät ominaisuudet; vaikka suomenhevonen ei ole yhtä nopea ja ketterä kuin lämminverihevoset, se on hyvin sitkeä eikä väsy helposti.
MikkoL:
kyrassieereja on couraissier sanasta, tarkoittaa rintavarustusta, jonka
näemme nykyään kuninkaallisten henkivartiojoukkojen ratsumiehillä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Hakkapeliitat
Tämä on myös
mielenkiintoinen keskustelu samalla sivulla:
"Historioitsijat Eino Jutikkala ja Kauko Pirinen esittävät syyn hakkapeliittojen esitetylle julmuudelle kirjassaan A History of Finland. Suomalaiset sotilaat, myös ratsuväki, palvelivat aiemmin pääosin idässä (mm. Jakob De la Gardien mukana ja tämän isän alaisuudessa). Itäisellä rintamalla ei ollut Länsi-Euroopalle tyypillistä palkkasotilaskulttuuria, ja siellä sota kaikkiaan vaati enemmän uhreja ollen lähempänä totaalista sotaa. Palkkasotilaskulttuurissa eilisen vihollinen saattoi vangiksi jäätyään hyvinkin olla huomisen uskollinen aseveli. Ruotsin armeija sen sijaan oli tottunut siihen, että vihollinen kuului tappaa. Näin ollen saapuessaan Saksaan Ruotsin armeija, mukaan lukien suomalainen ratsuväki, kävi aggressiivisempaa sotaa kuin katoliset viholliset. Samaa tapahtui jo Puolan sodan aikana, josta Jutikkala ja Pirinen kertovat esimerkin: puolalainen upseeri oli vankienvaihdon yhteydessä pyytänyt ruotsalaisupseeria olemaan tappamatta kaikki vankeja, "koska me puolalaisetkin olemme kristittyjä"
"Tutkija
Jussi T. Lappalaisen mukaan suomalaisjoukkojen pelko on suomalaisten pitkälti
korostuneeseen kansallistunteeseen ja käännösvirheisiin pohjautuvaa legendaa,
joka pohjautuu Zacharias Topeliuksen Maamme-kirjaan (1875), A. O. Hainarin
artikkeliin Oma maa-lukemistossa (1908) ja Gabriel Reinin suomalaisia
ulkomaisessa kirjallisuudessa koskevaan tutkimukseen (1909)"
rohkenen olla eri mieltä. Hakkapeliittoja pelättiin, koska he olivat julma, hirvittävä, suorastaan kauhistava sotajoukko, jonka edessä kukaan ei kestänyt. "Hakkaa päälle" huuto merkitsi kuolemaa ja hakkapeliittojen vierailu kylässä ... uh, puhutaan siitä myöhemmin.
Pane merkille,
kuinka tässäkin kehutaan Suomen hevosia.
Minusta suomalainen hevonen on talvi- ja jatkosodan todellinen sankari, jolle pitäisi pystyttää patsas, ellei joku ole jo niin tehnytkin. Hakkapeliittojen ratsuista kerrotaan edellä, sisukkaista, rohkeista, ehkä vähän hämäläisen hitaasta, mutta niin luotettavasta ystävästä. "Kulttuuriministeri julisti suomenhevosen 13.2.2007 Suomen kansallishevoseksi"
Suomalaisia
hakkapeliittoja oli Kustaa II Adolfin armeijassa mukana 30-vuotisessa sodassa
ehkä noin kolmisen tuhatta.
Mukana oli kolme ratsurykmenttiä: Uusimaa ja Häme Turku ja Björneborg Viipuri ja Nyslot Uudenmaan ja Hämeen rykemnttiä johti legendaarinen Torsten Stålhandske (1593-1644). Miten niin legendaarinen? Tämän Porvoossa syntyneen etevän sotilaan kutsumanimi, Rautahanska, sisältää seuraavaa. Jos Torsten ei pitänyt jostain henkilöstä, lyhyenläntä mies saattoi tervehtiä häntä puristamalla tämän kättä niin tiukasti, että veri valui miesparan kynsien alta. Etenkin puolalaiset ja itävaltalaiset saivat usein tuntea Torstenin tervehdyksen "käsin kosketeltavalla tavalla".
BREITENFELDIN
TAISTELU
No niin, eiköhän tässä nyt ole tuotu esiin joitain taustoja, jotka auttavat ymmärtämään, mitä Breitenfeldissä tapahtui ja miksi tämä kamppailu on Euroopan historian ja erityisesti Martti Lutherin alullepaneman uskonpuhdistuksen kirkon kannalta niin tärkeä. Protestantit sytyttivät itse tyhmyyksissään 30-vuotisen sodan, joka oli kääntynyt heitä vastaan. Uutena aineksena Pyhän roomalaisen keisarikunnan maailmassa olivat jesuiittojen kasvattamat taistelevat katoliset, valtiomiehet ja sotilaat, joille paavin kirkon asia oli sisäisesti ja vakaumuksellisesti ratkaisevan tärkeä. 1618 Böömissä alkanut kapina oli vähitellen johtanut koko keski-Euroopan joutumisen katolisten joukkojen valtaan, protestanteilla ei ollut mitään keinoja puolustautua. Magdeburgin massamurhan jälkeen ei paljon halua kapinoida. Lutherin kautta tuotu evankeliumi oli todella vaarassa hukkua siinä missä moni muukin yritys uudistaa Lännen kirkkoa.
Keisarikunnan
armeija ja Tillyn johtama Katolinen liiga hallitsivat tilannetta.
Jumala oli kuitenkin johdattanut asiat niin, että erittäin vaarallinen kenraali Wallenstein ei ollut onnistunut yrityksistään huolimatta kohtaamaan Ruotsin armeijaa. Vuonna 1630 hänet oli pantu sivuun keisarin epäluottamuksen takia ja Wallensteinin kokoamat joukot annettiin Tillylle. (epäluottamus oli niin syvä, että keisari murhautti Wallensteinin 25.2.1634) Wallenstein eli merkillistä salaperäistä elämäänsä Jičín kaupungissa Tshekeissä, osallistumatta Breitenfeldiin.
Olen kertonut Kustaan valmisteluista ja
millaisena sotilaallisena nerona jälkipolvet häntä pitävät.
Kenraali Tilly ei tiennyt tästä mitään eikä osannut pelätä Puolassa vähän niin ja näin seikkailleita ruotsalaisia, tai ketään muutakaan. Hän oli voittamaton. Peenemündeen tulleet 13.000 Kustaa II Aadolfin sotilasta seurasivat siis kaukaa, kun Tilly hävitti protestanttien kauniin Magdeburgin. Mutta asiat muuttuivat, kun Tilly sitten marssi Lutherin kotikentälle Saksiin aikomuksena kurittaa vaaliruhtinas Johan Georg I (1585-1656). Magdeburgin kaupungin tapaan Saksin vaaliruhtinas oli luvannut tukea Kustaa II Aadolfia. Tällä kertaa Kustaa ei enään jäänyt sivuun, vaan laulun sulhanen tuli ("kehrää kehrää tyttönen...") 18.000 sotilaan kanssa apuun. Tilly asettui asemiin Leipzigin lähelle Breitenfeldiin ja odotti Lumikuningasta.
Martti Luther
oli hengenvaarassa erityisesti Wormsin valtiopäivien jälkeen ja hänellä oli
pelottavia vihollisia. Paavin julistama panna yllään hän oli lainsuojaton,
jonka kuka tahansa saattoi tappaa.
Saksin vaaliruhtinas Fredrik Viisas (1463-1525) otti munkin suojiinsa Wartburgin linnaan, jossa hän toimettomuudessaan käänsi Uuden testamentin saksaksi. Jeesuksen todellinen ase kaikkea paholaisen valtaa vastaan. Saksin vaaliruhtinaskunta on siis se poliittinen ja sotilaallinen koti, jossa evankelinen usko sai syntyä ja jossa sitä varjeltiin vihollisen sotilasmahdilta. Perkele ei anna periksi, kun kyse on Jumalan sanasta. Olkoon miten komea kirkko tahansa, miten hienot prelaatit ja keisarilliset joukot tahansa, ei haittaa mitään. Mutta Jumalan Sana, se haittaa. Ja niin oli murhaava katolisen liigan armeija 1631 Saksin porteilla. Kyseessä on syvästi hengellinen sotatilanne.
Keisarin armeija käsitti 35.000 miestä ja se oli
asettunut Breitenfeldissä klassiseen puolustusasemaan.
Jalkaväki oli asetettu neljääntoista 10 riviä syvään neliöön, kussakin rivissä 150 miestä. Peitsimiehet olivat neliön keskellä ja musketöörit sivuilla. 12 neliötä oli kolmen neliö ryhmissä, joissa keskimmäinen neliö oli hieman kahden sivummalla olevan edellä. Kummallakin sivustalla oli lisäksi kaksi neliötä. Kenttätykistö oli jalkaväen edessä. Ratsujoukot olivat sivustoilla, Pappenheim johti Breitenfeldin puolella olevaa vasenta siipeä ja Fürstenburg Seehausenin puolella olevaa oikeaa sivustaa. Jalkaväen takana oli vielä yksi ratsuväen osasto reservinä.
Saksin
vaaliruhtinaan armeija käsitti 18.000 sotilasta, jotka tulivat mukaan
taisteluun Kustaa Adolfin 24.000 miehen rinnalle.
Aamulla syyskuun 17. 1631 Ruotsin armeija oli asemissa Tillyn joukkoja vastaan. Toisin kuin Tillyn terciot, ruotsalaiset oli asetettu kahteen pitkään linjaan, jossa peitsimiehiä oli viiden rivin syvyydeltä, musketöörejä kuuden rivin. Koska miehiä oli vähemmän näissä linjoissa, Kustaa Adolfilla oli reserviä, joka kaikki miehet peliin heti laittaneelta Tillyltä puuttui.
Ruotsalaisten
ratsurykmentit olivat Breitenfeldin puoleisella siivellä Pappenheimia
vastassa. Saksien 18.000 jalkamiestä ja ratsusotilasta olivat Fürstenburgin
siivellä.
Toisin kuin Tillyn asemissa, ruotsalaisilla oli ratsujoukkoja myös keskustassa jalkamiesten linjojen välissä. Kenraali Tillyn kannalta taistelu alkoi puolen päivän maissa 17.9. kurjalla yllätyksellä. Kenttätykistöt ampuivat kahden tunnin ajan vastustajiensa asemiin. Mutta Kustaa II Adolf oli uudistanut myös tykistönsä ja kouluttanut sen huippukuntoon. Ruotsalaisten tykkituli oli tarkempaa ja he ampuivat kolmesta viiteen kertaa nopeammin kuin Tillyn tykistö. Havainollistan sitä näin nyrkkeilyn tavoin, Tilly iskee "pum" ja samalla Kustaa pistää "pum, pum, pum, pum, pum". Vitsit on vähissä.
Sitten tekee
Pappenheim ison mokan.
Hän oli henkilökohtaisesti hurja, suorastaan uhkarohkea sotilas, joka rakasti yli kaiken ratsuväen rynnökäitä. Kuinka monta kertaa hän oli saanut voiton miesten ulvoessa suoraa huutoa ja pakottaessa sotahevosensa täyteen laukkaan kohti täyteen paniikkiin joutuvan vihollisen asemia. Kahden tunnin yhä surkeammaksi käyvän tykistötaistelun jälkeen Pappenheim hyökkäsi. Kuten kerroin edellä, ruotsalaiset musketöörit olivat mestariampujia. Pappenheim ei ollut koskaan kokenut tällaista muskettitulta, nopeaa ja tappavaa. Seitsemän kertaa hänen uljaat ratsumiehensä hyökkäsivät, seitsemän kertaa hän joutui vetäytymään ja jättämään kuolevat miehet ja hevoset ruotsalaisten asemien eteen.
Pappenheim sai
tarpeekseen.
Hän otti joukkonsa ja lähti Breitenfeldin taistelusta iltapäivän lopulla 17.9. Ruotsin armeijan hyvästä kurista kertoo, että kun osa ratsumiehistä lähti riemuissaan Hallea kohti lähteneen Pappenheimin joukkojen perään heitä surmaamaan, Kustaa Adolf kutsui heidät heti takaisin. Tillyn armeija oli kärsinyt pahoja ja yllättäviä vastoinkäymisiä taistelun alkutunteina. Ruotsin armeijan koulutus oli tehonnut, sekä tykkituli että muskettituli oli murhaavaa. Mutta kyllä asia on myös niin, että Jumala antoi katolisen kirkon asialla olevien tehdä pahoja virheitä. Wallensteinin syrjäyttäminen 1630 oli ehkä ratkaisevin. Pappenheimin päätös lähteä yltiöpäiseen hyökkäykseen ja sitten jääräpäinen omien joukkojen murskaaminen ruotsalaisten muskettien tuleen oli toinen. Magdeburgin massamurhaajat saivat nyt itse kokea Jumalan ruoskaa.
Kustaa Adolfin
kohtaloksi oli koitua, ja sen mukana koko Saksan luterilaisen väestön, se
että hänellä oli Saksin vaaliruhtinaan miehet mukana.
Olihan se numeroina komea ja varmaan mieltä ylentävä näky, 18.000 miestä. Mutta moni kakku päältä kaunis. Pappenheimin itsemurhaa muistuttavan hyökkäyksen aikana toisella sivustalla, Tillyn ratsumiehet hyökkäsivät saksien siiven ratsumiehiä vastaan. Nämä eivät kestäneet, vaan kääntyivät pakoon Eilenburgia kohti. Saksien siipi huojui kun ruotsalaisten linjat olivat voittamattomat. Taitavana upseerina Tilly lähetti suuren osan jalkaväestään nyt taistelukentän poikki saksien jalkaväen kimppuun. Nämä pakenivat kaikki minkä jaloistaan kerkisivät ja ryöstivät mennessään vielä ruotsalaisten leiriä. Täytyyhän sitä jotain sotasaalista saada, vaikka taistelukaverilta!
Sotaonni oli
hetkessä kääntynyt, Kustaa Adolf oli hetkessä menettänyt lähes puolet
armeijastaan.
Katastrofi oli hirveä. Koko toinen sivusta menetettynä ja Tillyn intoa uhkuva nyt lukumääräisesti aivan ylivoimainen armeija valmiina käymään sivulta ruotsalaisten asemiin. Tillyn valmisautuessa antamaan ruotsalaisille kuoliniskun, Kustaa Adolf onnistui kääntämään toisen linjansa suoraan kulmaan alkuperäiseen rintamaan nähden vasten sivulta uhkaavaa hyökkäystä. Tämä asemien siirto ei olisi ollut mitenkään mahdollinen, jos ruotsalaisilla olisi ollut tercion tapainen raskas neliömuodostelma. Sanoin edellä, että Uudenmaan ja Hämeen hakkapeliittojen komentaja Torsten Stålhandske oli legendaarinen sotilas. Legenda alkoi Breitenfeldin taistelusta, jossa hänen joukkonsa pelastivat Ruotsin armeijan ja näin koko taistelun ja Jeesuksen puhtaan evankeliumin kirkon.
Katolisissa kirkoissa luettiin tämän jälkeen
usein seuraava rukous:
"A horribile Haccapaelitorum agmine libera nos, Domine" "Herra, vapauta meidät hakkapeliittojen hirveästä armeijasta"
Tykit jyskivät,
kymmenet tuhannet miehet huutavat ja riehuvat koettaen tappaa toisiaan,
ratsut laukkaavat hirnuen, veri vuotaa.
Kenraali Tilly katselee tilannetta kylmän rauhallisena ja on antamassa käskyä lähteä rynnäkköön heikentynyttä sivustaa vastaan. Silloin tapahtuu kummia. Ruotsalaisten rivistön sivulta lähtee hurjaan laukkaan ratsuosasto huutaen jotain "hacka pale" suoraan kohti Tillyn keskustassa olevia savuavia, tulittavia tykkejä. Tilly oli vienyt suurimman osan jalkaväestä saksien sivustalle, ja menetti yllättäen hakkapeliitoille koko kenttätykistönsä. Ruotsalaisten tykistö voitiin nyt kääntää kohti Tillyn jalkaväkeä ja samoin katolisten omat tykit tulivat ruotsalaisten käsiin liittyen tappavaan tulitukseen.
Ruotsin
käännetty linja kesti ja tykistö jauhoi Tillyn armeijan kappaleiksi.
Kenraali Tilly haavoittui itsekin vetäytyessään rintamalta. Breitenfeldin taistelun jälkeen 17.9.1631 hänellä oli illalla jäljellä elossa vain 6.000 miestä, kun hän oli voittamattomana sotasankarina aamulla vielä johtanut 35.000 sotilasta. Hän ei ollut koskaan elämässään kokenut tällaista tappiota. Minulla väikkyy Breitenfeldin taustaal mielessäni Magdeburgin massamurha. Taivaalinen Erotuomari oli viheltänyt pilliin - tähän asti, mutta ei tästä milliäkään eteenpäin.
Tillyn
tarkoitus oli kurittaa Saksin vaaliruhtinasta, joka oli luvannut Magdeburgin
kaupungin tavoin auttaa ruotsalaisia.
Breitenfeldin jälkeen koko Pyhän roomalaisen keisarikunnan alueen kaikki protestantit olivat valmiit auttamaan Kustaa Adolfia hinnalla millä hyvänsä. Myös kardinaali Richelieu ymmärsi yskän, ja Ranskan katolisen valtion tuki protestanttiselle Ruotsin armeijalle kasvoi huikeasti. Kardinaalia huolestutti katolisten Habsburgien vallan kasvu, ja uskonto sai olla toisella sijalla (sorry, mutta niin se taisi olla Richelieulle monissakin asioissa)
Apua tuli niin
paljon, että vuoden kuluessa Breitenfeldin taistelusta Ruotsin omat
kustannukset armeijan ylläpidosta laskivat 80% ja sen voima kasvoi samalla
350%.
Voittoon ratkaisevasti vaikuttanut hakkapeliittojen komentaja Torsten Stålhandske korotettiin 1632 everstin arvoon ja hän nautti nyt kuninkaan erityistä luottamusta.
MikkoL:
maalaus Breitenfeldin voitosta, Kustaa II Adolf kohottaa taivasta kohti kiitoksen Jumalalle, peitsimiehet polvillaan http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/f/ff/Thirtywar.gif
Tässä kohtaa on
varmaan paikallaan hieman juhlia, me suomalaiset kun olemme saaneet olla
mukana Jeesuksen puhtaan evenkeliumin kirkon historiassa aivan keskeisessä ja
Euroopan tulevaisuuden kannalta suorastaan kriittisessä tilanteessa.
yksi ratsurynnäkkö muutti kaiken. suomalaiset ovat eteviä sotilaita.
Juhlitaan vaikka oikein seisomaan nousten näin:
Den snöiga nord är vårt fädernesland, där sprakar vår härd på den stormiga strand, där växte vid svärdet vår seniga arm, där glödde för tro och för ära vår barm. Vi vattnade i Nevans bad vår frustande häst han sam över Weichseln så glad som till fest, han bar över Rhen vårt hämnande stål, han drack utur Donau kejsarens skål.
On Pohjolan
hangissa meill' isänmaa
sen rannalla loimuta lietemme saa käs' säilöjä käyttäiss' on varttunut siell' on kunnialle, uskolle hehkunut miel' Kun ratsujamme Nevan vuossa uitettihin kuin häihin se ui yli Veikselinkin; Ja kalpamme kostavan Reinille toi ja Tonavasta Keisarin maljan se joi! ---------------------------- Hakkapeliittojen marssin sävel http://www.abc.se/~m9541/midifil/finryt.mid
RAININ TAISTELU ja TILLYN KUOLEMA
Syyskuun 17. 1631 murskatappion jälkeen kenraali Tilly kohtasi ruotsalaiset uudelleen huhtikuun 15, 1632 Lech-joen taistelussa. Taistelupaikka on lähellä Rainin kaupunkia Baijerissa. Se on 11 km itään Donauwörthistä, jossa 30-vuotinen sota alkoi kyteä protestanttien estäessä katolisia marssimasta Markuksenpäivänä. Kustaa Adolfilla oli 40.000 sotilasta. Tillyn katolisessa armeijassa oli 25.000 sotilasta.
Kustaa Adolf
oli neuvokas sotilas, ja keksi keinon ylittää vuolaan joen.
Yön aikana ruotsalaiset kokosivat veneiden avulla sillan Lech joen yli. Aamulla oli tarkoitus ylittää silta vihollisen puolelle. Ylitys tulisi olemaan pikkuisen ikävä vihollisen tulituksen takia. Mutta sen onnistuminen oli ratkaiseva askel Kustaa Adolfin sotasuunnitelman onnistumiseksi. Tehtävään valittiin hakkapeliitat. 300 suomalaista ratsumiestä ylitti venesillan aamulla 15.4. ja painautui vihollisen puoleisella rannalla sillanpääasemaan. (en ole varma johtiko Torsten tätä hyökkäystä)
Hakkapeliittojen
rakentamien vallitusten suojin muu hyökkäävä armeija pystyi ylittämään
Lech-joen venesiltaa myöten.
Kustaa Adolf antoi välittömästi käskyn lähteä hyökkäykseen ylämäkeen Tillyn asemiin. Tilanne ratkesi nopeasti, kuin Jumalan sallimuksesta: Tilly haavoittui heti hyökkäyksen alkaessa vakavasti jalkan ja vietiin rintaman taakse. Katolisten toiseksi korkein upseeri, itävaltalainen Johann Reichsgraf von Aldringen (1588-1634), sai iskun päähänsä ja menetti tajuntansa melkein heti Tillyn haavoittumisen jälkeen. Baijerin vaaliruhtinas Maximilian I antoi katolisille joukoille nyt käskyn vetäytyä, koska armeija oli menettänyt muutamassa minuutissa johtonsa. Joukot lähtivät lipettiin jättäen kuormastonsa taakseen. Mutta ei Jumala ole puolueellinen vaan vanhurskas tuomioissaan. Sinä yönä nousi voimakas myrsky ja kaatosade, jonka turvin suuri osa katolisista pääsi turvaan protestanttien murhaavilta miekoilta ja pistooleilta.
Rohkeassa
hyökkäyksessä päin vihollista ja suoraan yli virran ruotsalaiset menettivät
2000 miestä ja katoliset puolustajat 3000.
Voimakas yöllinen myrsky suojeli pakenevia katolisia, heidän ei annettu joutua perikatoon. Tillyn haavoittuminen ilmeisesti pelasti keisarin armeijan muutenkin, sillä Kustaa Adolf oli suunnitellut loukun. Kun pääjoukot olisivat sidotut sillanpääaseman luona olevalle kukkulalle, ruotsalaisten ratsuväki tekisi kiertoliikkeen sivustalta ja iskisi katolisten kimppuun. Todennäköisesti koko 25.000 miehen joukko olisi ollut kuoleman oma. Mutta näin ei käynyt, koska katoliset pakenivat jo aamupäivällä johtajansa menettäneinä.
Lech-joen
taistelussa ruotsalaisten ampuma tykinkuula musersi Tillyn jalan aamulla
15.4.1632.
Hänet kuljetettiin Ignolstadtin kaupunkiin, samaan jossa hän nuorena oli opiskellut jesuiittojen yliopistossa. Tilly sai siellä jäykkäkouristuksen ja kuoli noin kaksi viikkoa haavoittumisensa jälkeen 30.4.1632. Johann Tserclaes, "taisteleva munkki", Tillyn kreivi, oli 73 vuotias kuollessaan. Hänessä Pyhä roomalainen keisarikunta menetti loistavimman upseerinsa. Tilly oli voittanut miltei jokaisen taistelunsa, kunnes Ruotsin Lumikuningas teki hänestä lopun. Protestanttien asema oli muuttunut täydellisesti, ja yllättäen katoliset olivat pahasti alakynnessä. Keisarilla ei ollut muuta mahdollistuutta, kuin kutsua pelätty Wallenstein avuksi. Kenelläkään muulla ei ollut edellytyksiä taistella Kustaa Adolfin armeijaa vastaan. |
Monday, October 10, 2011
30-vuotinen sota (2)
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment